Yleistä

Proact on sitoutunut tuottamaan toiminnallaan lisä-arvoa asiakkaille, työntekijöille ja osakkeenomistajille, tarjoamalla tuotteita ja palveluja kansainvälisille markkinoille.

Työskentelemme aina eettisten standardien mukaan.

Proactin toiminta ja kasvutavoitteet perustuvat työntekijöidemme korkeaan asiantuntemukseen ja johtavien teknologiakumppanien ratkaisuihin.

Proact ja sen työntekijät noudattavat kaikessa toiminnassaan maansa lakeja ja asetuksia, sekä Proactin omia toimintaohjeita. Proact noudattaa liiketoiminnassaan OECD:n monikansallisten yritysten toimintaohjeita.

Edellytämme, että kaikki työntekijät ovat tietoisia asianmukaisista laeista, käytänteistä ja toimintaohjeista. Työnantajana olemme velvollisia antamaan asianmukaiset tiedot kaikille työntekijöillemme. Toimintaohjeet koskevat poikkeuksetta kaikkia Proactin yksiköitä kussakin maassa.

Odotamme myös, että jokainen työntekijä sitoutuu kestävän kehityksen tukemiseen. Jokainen proactilainen on myös vastuussa omasta ammatillisesta osaamisesta ja sen parantamiseen liittyvien aloitteiden tekemisestä.