Referenssit Suomessa
Proactin laadukkaat palvelut ja alan johtavien päämiesten ratkaisut yhdessä rakentavat toimivan ja kustannustehokkaan kokonaisuuden. Tässä muutamia esimerkkejä organisaatioden kohtaamista haasteista ja miten ne ratkaistiin Proactin asiantuntijoiden avulla.
”Hyödynnämme uutta levyjärjestelmää myös palvelinkeskuspalveluiden virtualisointialustojen tallennusjärjestelmänä, sekä asiakashallinta- ja laskutusjärjestelmän tarpeissa. Standardoinnilla ja yhdenmukaistamisella saamme helpotusta tärkeisiin operatiivisiin toimintoihin."
Lisätietoja
”Järjestelmien vaihto jännitti etukäteen eniten, mutta sekin sujui yli odotusten. Käytännössä AEL:n uuden järjestelmän sisäänajo tapahtui hallitusti ja juuri ennakkosuunnitelman mukaan.”
Lisätietoja
”Vahva osaaminen VMware-virtualisointiratkaisuissa sekä hintakilpailukyky tarjousvertailussa ratkaisivat kilpajuoksun Proactin eduksi. Saimme osaavan ja varman yhteistyökumppanin, mikä oli hankkeen onnistumiseksi enemmän kuin tärkeää.”
Lisätietoja
"Projektissa kriittisintä oli VMware-ympäristön päivitys. Tuotantoympäristön täytyy toimia keskeytyksettä ihan koko ajan ja kun ohjelmia päivitetään uusiin versioihin, on yhteensopivuusongelmien mahdollisuus aina suuri. Proactin porukalla oli kuitenkin hyvä ja selkeä suunnitelma, ja pienistä yllätyksistäkin selvittiin ilman haavereita", PHPOY:n Juntto kiittelee.
Lisätietoja
Oulun kaupungin noin 9600 työntekijän palkkojen laskemiseen kuluva aika on puolittunut. Ajansäästö on pitkälti FAST-teknologian ja EFDlevyjen käytön ansiota.
Lisätietoja
”Monilla asiakkailla on kuitenkin vielä omiin laitetiloihin pohjautuvia palvelintoteutuksia, joissa datan luotettava varmistaminen on haastavaa ”
Lisätietoja
"Toisin kuin perinteiset ratkaisut, Avamar mahdollistaa päivittäin täysmittaiset varmuuskopiot, jotka voidaan kerralla palauttaa"
Lisätietoja
”Ratkaisukeskuksessa pääsimme perinpohjaisesti kokeilemaan meille entuudestaan tuntematonta järjestelmää. Saimme vastaukset kaikkiin keskeisiin kysymyksiin”
Lisätietoja
Operaattorin arki on kaukana helposta. Viranomaisvelvoitteet ja entistä korkeamman käytettävyyden vaatimukset pitävät IT-asiantuntijat valppaina. Katkokset ovat myrkkyä, puhumattakaan siitä pahimmasta – datan häviämisestä.
Lisätietoja
”NetAppin MetroCluster -ratkaisu kuuntelee käskyjä jokaisena sekuntina vuorokaudessa”
Lisätietoja
Enää ei tarvitse etsiä nauha-arkistosta oikeaa kasettia ja hukata menetetyn datan palautukseen päiviä tai viikkoja
Lisätietoja
”Tietotekniikalla on yhä merkittävämpi rooli terveydenhuollossa.”
Lisätietoja
”Myös mahdollisten datahävikkien osalta palautusaika on vain murtoosa aiemmasta.”
Lisätietoja
”...Proact on osoittautunut luotettavaksi toimittajaksi ja tuki on toiminut erittäin hyvin. Asioiminen on ollut helppoa”
Lisätietoja
”Varmistusratkaisun nopeus, automaattisuus ja erityisesti pikainen palautus on sellaista, joihin mikään olemassa oleva nauharatkaisu ei kykene”
Lisätietoja