Turvallista tallennusta ja varmuuskopiointia
IFE turvaa tutkimustiedot.
p>Turvallisuus on ollut tärkeää Institute for Energy Technologylle (IFE) sen perustamisvuodesta 1948 alkaen. Ei pelkästään siksi, että se tutkii atomienergiaa, mutta myös siksi, että siellä käsitellään arvokkaita tutkimustietoja. Turvallinen tallennus ja varmuuskopiointi ovat muuttuneet vähitellen tärkeämmiksi, sillä tallennettujen tietojen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.
" ... meidän on aina pysyttävä askelen salaperäistä tallennustilarohmua edellä..."
Proact suunnitteli ja toteutti uuden NetApp-laitteistoon ja -ohjelmistoon perustuvan ratkaisun. Uudessa ratkaisussa on ensisijainen nopeista levyistä ja valokuituun perustuvasta tiedonsiirrosta koostuva varmuuskopiointiosa sekä toissijainen peilattu ratkaisu, jossa tiedot varmuuskopioidaan edullisemmille SATA-levyille.
"Mikä parasta, meidän ei tarvitse enää olla huolissamme tai edes ajatella koko asiaa", sanoo IFE:n Morten Kopperud. "Kaikki toimii itsestään. Nyt voimme keskittyä uusiin haasteisiin, kuten uusien tallennusvaatimusten suunnittelemiseen. Meidän on nimittäin aina pysyttävä askelen salaperäistä tallennustilarohmua edellä."