Case Kaisanet

Proactilta vauhtikipinää ja skaalautuvuutta Kaisanetin IT-palveluihin

Kaisanet perustettiin kahden puhelinyhtiön liiketoimintayhtiöksi vuoden 2011 alussa. Yhdistyneillä Iisalmen Puhelin Oy:llä ja Kainuun Puhelinosuuskunnalla oli erilaiset tallennusteknologiat. Myös molempien järjestelmien elinkaaret olivat tiensä päässä, mikä tiesi mittavaa uudistusta. 

”Järjestelmät tuli yhtenäistää. Käännyimme Proactin puoleen”, kertoo ICT-tuotannon johtaja Kimmo Kauppinen Kaisanetistä. 

Toimittajavalinta oli selvä: kokemus puhui puolestaan. ”Valitsimme Proactin, sillä heidän vahva kokemus ja huipputeknologia olivat tärkeitä. Myös ratkaisun kustannustehokkuus oli tarkasteltavana. Olihan kyseessä meille merkittävä investointi”, Kauppinen kertoo. 

Teknologiatoimittajan valinnan jälkeen projekti eteni omalla painollaan. ”Ensin kilpailutimme valmistajat yhdessä”, kertoo projektia vetänyt myyntipäällikkö Kimmo Nurmivuori Proactilta. 

Lopulta Kaisanet valitsi Storage-virtualisointiin vPLEX Metro -järjestelmän, joka mahdollistaa aktiivi-aktiivi-konesalien helpon  toteuttamisen. Ratkaisun taustalta löytyy Proactin kumppani EMC.

vPLEX ratkaisee monia datan liikkuvuuteen ja toimintavarmuuteen liittyviä ongelmia. Sillä voidaan tehdä migraatioita ja datan siirtämistä synkronisen yhteyden yli. 

”Kaisanetille toimitettu vPLEX Metro sallii datan siirron ja jakamisen konesalien välillä. Useat käyttäjät voivat lukea ja kirjoittaa samaa dataa kahdesta paikasta – vaikka samaan aikaan. Näin ollen informaatio on koko ajan reaaliaikaista. Tarve kopioida ja jakaa dataa kahden konesalin välillä poistuu”, Nurmivuori selventää.

Green IT!

Virtuaalisen tallennusteknologian lisäksi valittiin jatkuvaan tiedon suojaamiseen RecoverPoint sekä kaksi VNX5300-levyjärjestelmää. RecoverPoint replikoi tallennettua dataa jatkuvasti ja näin ollen data on elvytettävissä mihin tahansa ajankohtaan. Perinteiseen SnapShot-teknologiaan verrattuna RecoverPoint on kuin videokuvaa. 

”Eri valmistajien teknologioiden tarkastelujen jälkeen valinta oli helppo. Ratkaisu vastasi sekä Kaisanetin että asiakkaidemme tarpeisiin”, Kaisanetin IT-palveluiden tuotepäällikkö Marko Laitinen kertoo. 

Nurmivuori komppaa: ”Hankitut laitteet ovat uusinta EMC-teknologiaa. Näin ollen myös virrankulutus ja jäähdytyksen tarve ovat aiemman sukupolven laitteita pienempiä.”

”Haluamme tuottaa asiakkaillemme turvallisia, skaalattavia ja kustannustehokkaita palveluita. Teknologisesti jämerillä ja vakailla ratkaisuilla turvaamme tämän. Nämä uudistukset varmistavat sen, että samat palvelut ovat käytettävissä sekä Kajaanin että Iisalmen konesaleista. Ne ovat myös siirrettävissä katkotta salista toiseen,” Laitinen toteaa. 

Pixel code